Eksy Siikajoelle – tiedät löytäneesi

Suomen kielessä on monia upeita sanoja. Sopusointu on niistä yksi. Se on sana suoraan asian ytimessä. Kun oikein lähdet sanaa mielessäsi makustelemaan, niin huomaat sen olevan kaikenkattava sana, jolla on suuri merkitys. Sopusointua sekä ymmärrystä tarvitaan yhteistyössä. Tuomitsemisella, syyttelyllä, saati arvostelemisella ei pitkälle pötkitä, niihin tuppaa into, sekä tekemisen ilo heti alkujaan tyssätä. Onneksi tämän…

Vielä yksi juttu

Yrittäjä on monesti syvälle työnarkomaniaan uppoutunut puurtaja, joka riittämättömyyden tunteen ajamana ajattelee tekevänsä vielä sen yhden jutun. Ja vielä yhden jutun. Yrittäjyydessä vapaus viehättää, mutta vastuullisuus velvoittaa ja lomaa vietetään sitten joskus, kunhan on ensin tehnyt sen yhden jutun. Ja vielä yhden. Työntekijää ei välttämättä haittaa töihin meneminen, mutta se kahdeksan tunnin odotus, että pääsee…

Kerron salaisuuden

Jos ei tiedetä, niin on vaikea löytää. Jos ei näy eikä kuulu, niin on vaikea tietää. Jos ei edes tiedä, niin aina ei osaa edes kysyä. Jotkut yrittäjät elävät edelleenkin siinä uskossa, että kaikki hänet tuntevat tai tietävät. Nyt kerron salaisuuden: ei me tiedetä. Ja kivahan se olisi tietää. Kuka olisi parempi kertoja yrityksestä, kuin…

Yrittäjyys on virusta väkevämpää!

Tähän on uskottava. Hyvä sitä on toivoa, ja uskoa huomiseen ei kannata menettää. Monet yrittäjät ovat joutuneet luovimaan yritystoiminnassaan ja ottamaan käytäntöön uusia toimintamalleja. Siikajoella toimivilla yrittäjillä ei ole havaittavissa maailmanlopun meininkiä ja olenkin tullut siihen lopputulokseen, että yrittäjillä on paineensietokyky ja resilienssi ihan omaa luokkaansa.  Yhdenkään yrittäjän ei kannata jäädä haasteiden kanssa yksin, edes…

Onnistutaan yrittämällä!

Mitään ei tapahdu, jos ei mitään tee. Aina kannattaa yrittää, edes jotain. Siihen tilaan ei itseään parane päästää, että selän takana kailottelee kummia, kuitenkaan itse tekemättä mitään. Mielensäpahoittajiin ei nyt puututa, leikitään, ettei niitä ole olemassakaan, niin silloin on paljon mukavampaa. Keskitytään siihen, miten onnistutaan yrittämällä! Tiesitkö, että Siikajoella yritetään ja täällä yritetään suurella sydämellä…